Laukut saatuamme yritimme bongailla paikallista koordinaattoriamme Riaa. Nähtiin nainen joka piteli pientä lappua, jossa tekstiä mistä ei saanut mitään selvää. Käveltiin sitten ohi, ja jäin tuijottamaan naista koska tuli vaan sellainen fiilis että ehkä hän on sittenkin Ria. Noo, sitten nainen tuijotti samalla ilmeellä takaisin meitä, ja lähdettiin vaan kävelemään lappua kohti.
Ria osoittautui aivan mahtavaksi tyypiksi, ja lähdimme sitten koulun pakettiautolla ajelemaan kohti Antwerpenia! :)
Samaan aikaan vaihtoon saapuivat kaksi turkkilaista opiskelijaa. Tässä vaiheessa he olivat kuitenkin vielä eksyksissä jossain päin Amsterdamia, mutta löytyivät lopulta ja pääsivät muutaman tunnin meidän jälkeen perille. "Are u hungry?" Kysyi Ria, ja päästiinkin heti syömään koulun ruokalaan.
Seuraava etappi oli sitten päästä asunnolle! Liikenne kulttuuri on täällä hieman erilaista kuin Helsingissä.. Ajeltiin pakulla koululta kohti keskustaa. Minä , Saana ja turkkilaiset opiskelijat. Saimme Saanan kanssa huoneen toisesta kerroksesta. Matkalaukut piti roudata ylös aivan käsittämättömän kapeaa ja jyrkkää portaikkoa. Tämän jälkeen sovittiin että Ria tulee hakemaan meitä aamulla yhdeksän aikaan, ja saamme rauhassa asettua ja levätä. Lepo tulikin tarpeeseen, sillä otimme "päikkärit" ja herättiin vasta illalla..:D
Asunnostamme meitä edeltävänä päivänä pois muuttaneet opiskelijat jättivät meille ison kartan, johon olivat merkanneet hyviä baareja, kauppoja, ja muuten tarpeellisia paikkoja esim. pyykinpesu paikka, ja lähin ruokakauppa.
Asunto on hyvä. Sijainti on loistava aivan keskuskadun vieressä. Kouluun menee suoraan spåra ja asiat muutenkin aikalailla mallillaan. Tästä on hyvä jatkaa!
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti