sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Paris/Stockholm

Huijj mikä viikko! Kaiken kaikkiaan tunteita ihan laidasta laitaan.. Toissa viikonlopulle mulle oli ostettu lento Pariisiin. Menin kentälle, ja siellä selvisi että lippu oli viime hetkellä peruttu. Rahat ei kerennyt siirtyä kun lippu ostettiin vasta illalla ennen lentoa... No, voin sanoa etten ole ollut varmaan ikinä niin pettynyt/vihainen/surullinen. Kyseessä oli vielä ainoa viikonloppu jolloin voin mennä moikkaamaan kaveriani.. No sitten keskiviikkona aikaisin aamulla oli uusi yritys ja lähdin sinne sitten vain yhdeksi yöksi:D







                                

Pariisissa ei lunta ollut, mutta kylmä oli kuitenkin. Ostin takin ja paidan, chillailin puistossa, katoin leffoja ja kiertelin kaupungilla. To iltana lähdin jo takaisin lentokentälle. Lento meni ensin Tukholmaan, jossa "nukuin" kentällä 4h ja lensin sitten todella freesshinä (noot) Helsinkiin. Siitä sitten himaan pyörähtämään ja matka jatkui kohti Etelä-satamaa ja taas Tukholmaan:D Tällä kertaa vain Silja Linellä.

                  Laivalla oli perus meininkii.. Päätin etten lähde risteilylle ainakaan vuoteen.
 Ei ole kyllä mun juttu toi biletys. Joskus ihan hauskaa, mutta sitten kun kävelee siellä hyttikäytävillä ja joka hytistä joku yrittää juosta porukan perään niin menee hermot oikeesti :D
           Paljon kivempi olis maissakin shoppailla ilman darraa. Ens kerralla uus yritys sitten jos sellanen vielä tulee. Ajateltiin myös mennä frendin kanssa kylpylään rentoutumaan.. Noh, sitten kävi niin kuin vähän jo osattiin arvella. Mentiin porealtaaseen ja heti joku jätkä porukka tulee samaan altaaseen ja se siitä rentoutumisesta sitten. Lol. Sai ainakin nauraa, mikä oli ihan positiivista kyllä.
Selviydyin kuitenkin maihin, ja ostin pari uutta napakorua ja Obey topin! Ja kivennäisvettä heheh.






                                  Loppuun vielä tän hetken kivoin uus biisi :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti